Kälviän Tarmo palkitsi menestyjiään
20.11.2015 21:44 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Syyskokouksessa palkitut: Petri Kykyri, Riikka Luostarinen (painijaosto), Minna Päivärinta, Oskar Witick, Emma Lahti, Sampo Lahti, Wilmiina Pöppönen, Oliver Pietilä, Alisa Luostarinen, Tuomo Marttila, Asta Orava, Jarmo Marttila, Jari Marttila, Päivi Knutar, Jaakko Suomu. Kuvasta puuttuu Joni Peltola.

Kälviän Tarmo jakoi valmennusstipendejä

Kälviän Tarmo jakoi seuran syyskokouksessa valmennusstipendit kolmelle urheilijalleen. 2 000 euron stipendin sai keihäänheittäjä Jarmo Marttila, ja 1 000 euron stipendit moniottelija Tuomo Marttila sekä keskimatkojen juoksija Päivi Knutar.

- Kyseessä on kokonaan uusi stipendimuoto. Valmennusstipendi on tarkoitettu potentiaalisille SM-tason aikuisurheilijoille, mutta poikkeustapauksissa ja perustelluista syistä se voidaan myöntää myös juniori- tai veteraaniurheilijalle, kertoo Kälviän Tarmon puheenjohtaja Olli-Matti Airiola.

Jatkossa stipendiä haetaan kahdesti vuodessa, ja saajista päättää seuran johtokunta. Ehdoissa on doping-pykälä, minkä lisäksi stipendin saaja sitoutuu jatkamaan koko seuraavan kauden seuran edustusurheilijana.

- Esimerkiksi hiihdossa ja yleisurheilussa SM-tasolle pääsy edellyttää kovaa ja pitkäjänteistä harjoittelua. Seura haluaa tällä tavalla olla osaltaan auttamassa urheilijoiden valmentautumista, mutta päävastuu taloudellisten tukijoiden hankkimisesta on luonnollisesta yhä urheilijalla ja hänen taustajoukoillaan. Jos urheilija pääsee SM-kisoihin, hän tuo seuralle myös näkyvyyttä, Airiola jatkaa.

Valmennusstipendien lisäksi Tarmon syyskokouksessa jaettiin vuosittain myönnettäviä stipendejä yhteensä 1 300 euroa. Stipendin saivat Sampo Lahti, Emma Lahti, Jaakko Suomu, Petri Kykyri ja painijaosto.

Vuoden urheilijana palkittiin Jarmo Marttila, nuorena urheilijana pyöräilijä Emma Lahti ja seuravalmentajana Jari Marttila. Toimitsijatuopin sai Minna Päivärinta, vuoden joukkuepelaajan palkinnon Joni Peltola ja sotainvalidien maljan Oliver Pietilä.

Seuralautasella palkittiin SM-mitalistit Emma Lahti, Sampo Lahti, Asta Orava, Päivi Knutar, Oskar Witick, Wilmiina Pöppönen ja Alisa Luostarinen.

Syyskokous valitsi Olli-Matti Airiolan jatkamaan Kälviän Tarmon puheenjohtajana. Erovuorossa olleet johtokunnan jäsenet Patrik Vähähyyppä, Mikko Nikkilä, Hannu Pernu ja Camilla Honkala valittiin uudelleen. Heidän lisäkseen johtokunnassa jatkavat Kati Uusisalo, Tapio Järvinen, Sirpa Hietala ja Teemu Pietilä.

Kokouksessa päätettiin yhtenäisten seuran kilpa- ja harrsteasusteiden suunnitteluttamisesta opinnäytetyönä ja asusteiden valmistamisen kilpailuttamisesta. Tällöin päästään yhtenäiseen Tarmo-kuvaan ja vältytään jatkuvasta urheiluasusteiden valintojen tuomasta problematiikasta. Johtokunt atiedottaa asian etenemisestä talven aikana.


   
Lisää uutisia
Kälviän Tarmo
«  Tammikuu   »
Kategoriat